BLOGI

Prandia Q&A 

Prandian tiimi vastaa ajankohtaisiin kysymyksiin.

Saako teillä kahviin kauramaitoa?


Saa. Meillä otetaan aina kaikki huomioon. Vaikka ruokalistassa ei lukisi esim. gluteenitonta tai vegaanista vaihtoehtoa, sitä ei tarvitse kuin kysyä. Keittiö loihtii aina mielellään sopivan annoksen. Tämä koskee kaikenlaisia ruoka-ainerajoitteita.

Miksi bilekassi?


Teimme ensimmäisen version bilekassista vapuksi. Halusimme, että vappua pääsee viettämään lockdownista huolimatta, että vappu olisi silti erityinen. Vapun bilekassi saikin hyvin paljon kiitosta ja kehuja ja halusimme kehittää sille jatkoa. 

Tällä hetkellä bilekassit mahdollistavat sen, että vaikka bileitä ei ole, saa silti nauttia ja viettää juhlavampaa arkea. Bilekassilla saa jaetun ruuan ilot, yhdessä syömisen hauskuuden — ja valmiit ruuat koko porukalle. Bilekasseilla illanviettoon saa jotain aidosti uutta ja erilaista. 

Meillä on bilekasseissa joka viikko eri maiden makuja. Nyt kun ei voi matkustaa, haluamme tuoda ruuan kautta pienen palan maailmaa jokaisen kotiin.

Millainen on teille useimmiten tullut palaute?


Meille tulee ihanan paljon positiivista palautetta. Parhaimmat palautteet ovat niitä, joita ei tarvitse edes sanallistaa, esimerkiksi kun asiakas ottaa santsiannoksen tai palaa uudestaan ja uudestaan syömään meillä.

”Parhaiten itselleni on jäänyt mieleen erään kanta-asiakkaan palaute. Hän kertoi, että on tyytyväisempi täällä lounaalla kuin iltaisin mennessään à la carte -ravintolaan syömään. Kuulemma hän voi tulla tänne kuinka usein tahansa, ja aina lähteä tyytyväisenä ja hyvillä mielin”, ravintoloitsija Maiju Leisti kuvaa.